Joitakin elokuvia on pakko aloittaa arvioimaan siltä pohjalta, joka niiden jälkeen jää. Tässä sellainen, ja olotilani elokuvan jälkeen oli – aika mykistynyt.
Selvänäkijä on elokuva, joka lumosi, vangitsi, kosketti, rakensi uskomattoman tarinan ja lopuksi romutti kaiken. Tämän elokuvan jälkeen voi todellakin puhua käännekohdasta: elokuva valmistaa katsojan täysin erilaiseen loppuun ja yhtäkkiä pudottaakin pohjan kaikelta – ärsyttävää ehkä jonkun mielestä, mutta minusta aivan mahtavaa. Tunsin oloni niin huijatuksi, kun elokuva loppui (ja niin käsittämättömän kauniisti loppuikin).
Selvänäkijä perustuu Sarah Watersin kirjaan Affinity, jota en vielä ole ehtinyt lukemaan (ollut minulla lainassa kirjastosta vaikka kuinka kauan). Olen lukenut Watersilta aikaisemmin jo Silmänkääntäjän (mahtava!) ja Yövartion (samoin). Loistava tarinankertoja, jolle on todellakin tyypillistä juuri ne the käännekohdat. Watersin kirjoja lukiessani olen varmaan haukkonut henkeäni enemmän kuin ikinä.
Selvänäkijän tapahtumat sijoittuvat viktoriaanisen ajan Englantiin, joten siinä jo yksi hyvä syy katsoa elokuva. Se kertoo naisesta, joka pestautuu naisvankilan hyväntekijäksi. Vierailuillaan vankilaan hän tutustuu naiseen, joka kertoo saavansa yhteyden henkiin. Spiritismi onkin yksi elokuvan vahvimmista teemoista, ja takautumat henki-istunnoista ovat täydellinen lisä elokuvaan.
Olen nyt täysin vakuuttunut, että vaikka jonkun mielestä onnellisesti loppuvat hömppäelokuvat ovat niin happily-ever-after -romanttisia ja kermavaahtomaisen ihania, minun mielestäni täyttymätön rakkaus on elokuvissa kaikkein kauneinta.
Kaunis elokuva. Yksi kauneimmista pitkiin aikoihin katsomistani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti