Notre Damen kellonsoittaja (1982)

Nyt tuli sitten katsottua tämä vuoden 1982 versio rakastamastani tarinasta. Okei, ei olisi pitänyt - Disneyn versio on niin yli-ihana, että tämä pilasi aika paljon. Pakko kohta puhdistaa muistikuvat ja katsoa Disneyn versio uudestaan.

Sama tarina. Juonta en siksi jaksa alkaa selittämään. Olin oikeasti yllättynyt, kuinka paljon Disneyn versiossa oli noudatettu alkuperäisen elokuvan kaavaa (tai onhan tästä varmaan tehty muitakin versioita aiemminkin? En kyllä tiedä.), muutamat kohtaukset olivat ihan samanlaisia. Tietysti henkilöitä oli vähän enemmän ja eroavaisuuksiakin löytyi kohtalaisesti - tosin, kaikki sellaiset kääntyvät vain Disneyn eduksi.




Olenko tyhmä, kun vertaan alkuperäistä elokuvaa jälkeenpäin tehtyyn animaation? Mutta kun Disney on hoitanut koko jutun niin paljon paremmin. Suoraan sanottuna, Notre Damen kellonsoittaja vuosimallia -82 on hyvin lattea elokuva. Hyvin lattea.

Ihan ensimmäiseksi voisin kritisoida tapaa, jolla henkilöt ja heidän persoonansa tuodaan esiin. Esmeralda on ärsyttävä silmienräpsyttelijä, joka sokaistuu Phoebuksen komeasta univormusta ja antautuu lapsellisiin unelmiin ikuisesta rakkaudesta tähän naistennaurattajaan - täysi vastakohta Disneyn itsetietoiselle, rohkealle ja vahvalle sankarittarelle! Phoebus on kunnon pelimies, yksinkertaisesti idiootti. Quasimodo on ärsyttävä, liian uhrautuva ja kokonaisuudessaan järjettömän typerä. Anteeksi. Mutta pahimpana kaikesta - Frollo! Missä on se karismaattinen ja kaikessa kieroudessaan hurmaava, syyllisyydessä ja houkutusten tulessa palava tuomari? Ei Frollo voi olla harmaantunut, kiltinnäköinen mutta äärimmäisen ällöttävä setä. Hyi. Kaiken kruunaa (heh heh, kirjaimellisestikin) pälvikalju. Kenenkään näyttelijän tulkintaa en kehuisi tässä tapauksessa.

Mitä näistä aineksista on sitten rakentunut? Sisällöttömistä henkilöistä on tietysti syntynyt sisällötön tulkinta. Yhdessäkään kohtauksessa ei ole pienintäkään jännitettä tai vetovoimaa, en edes tiedä, miksi jaksoin katsoa elokuvan loppuun. Kaikki on vain erittäin latteaa ja mitäänsanomatonta. Tylsää. Dialogista löytyi yksi ainoa hyvä repliikki.

Ainoa, mistä pidin, ovat tarinan puitteet. Lavasteet on toteuttu hienosti ja aidon tuntuisesti, ei yhtään huomaisi, että elokuva on tehty 27 vuotta sitten.

Äh, aika turha katsottava. En suosittele.

Rakkautta&Anarkiaa: The Mermaid

The Mermaid osoittautui täydelliseksi lauantain elokuvavalinnaksi. En ole elämässäni nähnyt yhtään venäläistä elokuvaa (!), mutta tämä oli loistava aloitus siltä saralta. Toisin kuin The Dust of Time, The Mermaid oli ilahduttavan selkeä - ymmärsin täysin sekä juonen, että englanninkieliset tekstitykset.

The Mermaid kertoo ballerinaksi haluavan Alisan tarinan. Hän asuu pienessä merenrantakaupungissa äitinsä ja isoäitinsä kanssa, mutta haluaa pois - ja kun tarpeeksi paljon haluaa, kaikki onnistuu, ainakin Alisan yliluonnollisten kykyjen avulla. Perhe muuttaa Moskovaan, jonne sopeutuminen on kuitenkin yllättävän vaikeaa. Yhteensattumien Alisa törmää itsetuhoiseen Sashaan ja rakastuu.

Ihastuin tyyliin, jolla The Mermaid on kerrottu - pieniä yksityiskohtia, unia merenrannasta, hauskoja dialogeja. Jos tarinasta riisuisi kaikki nämä elementit ja huumorin, se saattaisi olla synkkä ja ehkä ahdistavakin, mutta näin toteutettuna se on kerrassaan hurmaava ja hyväntuulinen.

Tekisi kauheasti mieli spoilata varsinkin loppua... no, sanotaan nyt vaikka, että se oli minun mielestäni täydellinen. Millään muulla tavalla elokuva ei oikeastaan olisi voinutkaan loppua. Mutta ehdottomasti vaatii taitoa lopettaa elokuva siten, ja saada ihmiset poistumaan salista hymy huulillaan.

Kannattaa ehdottomasti katsoa, mikäli sellainen mahdollisuus joskus tulee (en tiedä, onko The Mermaid tulossa koskaan Suomeen muuhun levitykseen? Ei varmaan...). Amélieen aikanani petyin, mutta The Mermaid hieman samanhenkisenä elokuvana osui ja upposi.

Rakkautta&Anarkiaa: The Dust of Time

Se, mikä tässä elokuvassa erityisesti kiinnosti, oli sekavahko kuvaus R&A:n sivuilla. No, tämä valikoitui toiseksi R&A -leffoista, jotka kävimme äitini kanssa katsomassa, perjantai-illan näytöksessä oltiin. Sen jälkeen olo oli kieltämättä HYVIN, HYVIN sekava.

Juonesta (?) minulla ei ole vieläkään minkäänlaista käsitystä (tai ainakaan mitään selitettävissä olevaa). Elokuvan kulkukin oli sellaista, että kun salissa istuessani mietin, paljonkohan elokuvaa mahtoi olla jäljellä, en osannut arvioida mitään - elokuva olisi voinut jatkua ihan kuinka kauan vain tai sitten loppua heti. Vähän päälle kaksi tuntia tuntui todella pitkältä ajalta, ja The Dust of Time tuntui kattavan asiaa ainakin kolmen elokuvan verran, ehkä enemmänkin.

En osaa edes kertoa, mitä mieltä elokuvasta olen! En tiedä, pidinkö siitä vai enkö, oliko se todella tylsä vai hyvin mielenkiintoinen, haluanko nähdä sen uudestaan vai jätänkö suosiolla tähän kertaan. En tiedä, suosittelisinko sitä kenellekään, vai enkö... no, ehkä suosittelen, jos joku muukin päätyy katsomaan tämän, niin haluan todellakin kuulla lisää ajatuksia The Dust of Timesta!

Visuaalisesti The Dust of Time pitää sisällään kohtauksia laidasta laitaan. Jotkut kuvat todellakin vaikuttavat hienoudellaan, toiset kohdat voisivat olla ihan mistä tahansa elokuvasta ja menevät täysin ohi. Ajassa hypitään niin yllättäen ja koko ajan, että mukana on hyvin vaikea pysyä.

Elokuvan yksi visuaalisesti hienoimmista kohtauksista. Kuva Rakkautta ja Anarkiaa -sivuilta.

Elokuvan ensimmäiset sanat "Nothing ends. Nothing ever ends." kuvaavat hyvin koko elokuvakokemusta. Ajatuksia jäi mieleen paljon, vaikka mitään järkevää kerrottavaa ei ainakaan minulle välittynyt. Olen vieläkin ihan pihalla.

Sleepy Hollow (1999)

Tim Burrrton. Johnny Depppp. Synkkä tunnelma. Kohtalokas tarina. 1800-luku. = MINÄ KATSON.

Oikeastaan katsoin, jo viikko sitten. Olen ollut säälittävä enkä saanut mitään aikaiseksi, en minkäänlaisia elokuvaturinoita kirjoitettua pitkään aikaan. Monta leffaa olen ehtinyt jo katsoa, tosin tämän viikon aikana en vielä yhtään (koulu tappaa), mutta paikataan laiskuutta ja kirjoitetaan sitten jälkikäteen. Parhaat tekstit kirjoitetaan tietysti heti katsomisen jälkeen, mutta mutta...

No, odotuksia Sleepy Hollow'ta kohtaan minulla oli enemmän kuin tarpeeksi, muun muassa juuri yllä mainittujen seikkojen vuoksi. (Tämäkin on yksi sellaisista, jotka olen halunnut nähdä ties kuinka kauan.) Tällä kertaa en todellakaan pettynyt!

Ensiksi vähän juonentynkää. Sleepy Hollow on perinteinen kauhutarina, joka kertoo päättömän ratsumiehen riivaamasta pikkukylästä. Heppasetä murhaa ihmisiä ja päitä lentelee, ja siksi tapausta kutsutaan tutkimaan poliisipäällikkö Ichabod Crane (hahahaha mikä nimi!) (Johnny Depp). Kyläläiset uskovat koko jutun olevan täysin yliluonnollisten voimien hallussa, mutta Ichabod pyrkii sitkeästi löytämään edes jonkinlaista logiikkaa tapahtumien taustalle.

Johnny Depp steampunk-henkisine välineistöineen, uu.

Ensinnäkin, Tim Burtonin tunnelmanluontikyky ei tälläkään kertaa pettänyt. Itse asiassa, juuri tuolta tunnelmaltaan ja hengeltään ehkä Tim Burtonin paras näkemäni elokuva, koska yksinkertaisesti kaikki oli juuri sellaista kuin halusinkin. Pikkukylä, aavemaisuus, kunnon perinteinen kauhu"hahmo" eikä mitään ihmisiin tunkeutuvia demoneja (ne pelottavat jo liikaa, hui hui), yö, tumma maisema... Ah. Minun estetiikkaani viehätti ja kovasti. Voisin katsoa uudestaan pelkästään visuaalisista syistä.

Tarinanahan juuri nimenomaan Päätön Ratsumies on - no, hieman naivi - mutta näihin puitteihin se todellakin sopii. Pari vähäsen ylivedettyä kohtausta on eksynyt mukaan soppaan, esimerkiksi verta valuva puu ja noitaeukko luolassaan, sekä tietysti Deppin ja Christina Riccin hahmojen välinen teennäinen rakkaustarina. Inhoan tuollaisia, väkisin mukaan tungettuja, pakkosaadajotaindramatiikkaa -parituksia. Hyh. Olisi ollut paljon parempi jättää se pois, ja vain ystävystyttää Deppin ja Riccin hahmot, kun kerta heidän välissään ei todellakaan mitään kipinöitä sinkoillut.

Yhdestä asiasta ihastuin täysin: nimittäin juuri Johnny Deppistä! Ainahan Depp on mielestäni ollut loistava näyttelijä, mutta kerrankin näin häneltä sellaisen roolin, jossa ei ollut pientäkään merkkiä Jack Sparrowsta. Tuntuu nimittäin, että kaikki Pirates-leffojen jälkeen tehdyt Depp-leffat sisältävät varmaan Deppiltä vahingossa ja luonnostaan tulevia Jack Sparrow -äänenpainoja, -eleitä, -vitsejä (no se nyt ei ole Deppin vika mitä käsikirjoituksessa on), -ilmeitä... Luulin sen vain olevan Johnny Deppin tyyli näytellä, mutta näköjään oikeasti olikin aika ennen Jack Sparrowta. (Olen toki nähnyt muitakin Deppin ennen Pirateksia tehtyjä leffoja, mutta en ole aiemmin kiinnittänyt asiaan tällä tavalla huomiota.) Aivan loistava rooli siis, sopii Johnny Deppille täydellisesti!

Hieno elokuva, visuaalisesti kaunis ja hyvin toteutettu. Kannattaa katsoa, itsekin taidan vilkaista vielä uudemman kerran.

Vaikka muuten Christina Ricci ei oikein vakuuttanutkaan, hänen pukunsa ihan elokuvan lopussa on MAHTAVA! Ehkä haluaisinkin Vanhojen tanssi -pukuni raidallisena...?