Fucking Åmål (1998)

Yllätyin kun huomasin, että Fucking Åmål onkin tehty 90-luvun lopussa eikä alussa, se olikin siis paljon "uudempi" kuin luulin (11 vuotta vanha vasta, ohhoh!). No, eipä haittaa.

Fucking Åmål kertoo pikkukaupungin nuorisosta, joka pyörii omissa pikku piireissään tympääntyneenä pieneen paikkaan ja muutenkin vähän koko elämään. Omaa identiteettiään yritetään etsiä, mieluiten tosin hakeudutaan samaan muottiin toisten kanssa. Nuorison keskuudessa vallitsee selvä hierarkia, jonka ääripäitä molemmat päähenkilöt ovat: suosittu ja kaunis, bileissä juokseva (mutta samalla hyvin naiivi ja lapsellinen) Elin (Alexandra Dahlström) ja syrjitty, koulukiusattu ja hiljainen Agnes (Rebecka Liljeberg), jolla ei kavereita juurikaan ole. Tytöt rakastuvat toisiinsa, mutta ympäristölle eikä joskus omalle itsellensäkään asia ole niin yksinkertainen.

Täytyy kyllä sanoa, että Fucking Åmål on erittäin yhdeksänkymmentälukua! Henkilöiden vaatteet, puhetapa (tekstitykset "teinikielellä", hahhah ;D) ja koko elokuvan ilme muutenkin. Nuoristahan Fucking Åmål kertoo, mutta joissakin kohdissa juuri tämä "nuoruus" on liiankin alleviivattu (teinisekoilut ja -angstit yms.) niin, etteivät kaikki kohtaukset tunnu kovin uskottavasti tehdyiltä. Hieman ylidramatisointia löytyy paljon.

Toisaalta Fucking Åmål on hyvinkin uskottava pikkukaupungin ahdistavan ympäristön kuvauksessa ja sopeutumattomuudesta siihen. Vaikka Elin ja Agnes ovat kliseinen nörtti+suosittu -pari, lähtökohdat ja haparoivan suhteen alku eivät kuitenkaan ole lähellekään sitä, mitä samankaltaisen parituksen omaavissa leffoissa yleensä. Henkilöihinkin elokuva pääsee mielestäni hyvin sisälle pienten yksistyiskohtien kautta ja esimerkiksi Elinin pitkät, lapselliset selitykset ja puheryöpyt ovat hauskaa kuunneltavaa.

Fucking Åmål on kokonaisuudessaan hyvä elokuva, ei ehkä mikään viiteen tähteen yltävä, mutta pidin siitä kuitenkin. Voisi joskus uudestaankin katsoa.

Public Enemies (2009)

Kova poika John Dillinger (Johnny Depp).

Kuulin parilta ystävältäni, että Public Enemies oli aika huono, mutta pakkohan se oli silti käydä katsomassa. Elokuvateatteriin olikin eksynyt torstai-iltapäivällä oikein suuryleisö, minun ja kaverini lisäksi kaksi muuta. Istuttiin siis parhailla mahdollisilla paikoilla, ylärivissä keskellä. Jee.

Public Enemies vaikuttaa lupaavammalta, kuin se oikeasti on: Johnny Depp (jonka hahmoa muuten kutsuttiin Johnnyksi, joka esitteli itsensä kerran feikkinimellä Jack, hah), Christian Bale (The Prestigen ansiosta arvostukseni nousi rankasti), pankkirosvo-teema. Kahden ja puolen tunnin pituus ehtii kuitenkin uuvuttaa niin rankasti, että loppufiilikset elokuvasta olivat aika valjut.

Public Enemies kertoo kammotun pankkirosvon John Dillingerin elämän, mutta varsin epäjohdonmukaisesti. Juoni tuntuu koostuvan irrallisista sirpaleista eikä etenevästä elämästä. Alkupuoli matelee, keskikohdassa on nukuttavan pitkä toimintakohtaus ja loppupuoli matelee. Henkilöhahmot jäävät hyvin pinnalliseksi, juuri kenestäkään ei saa otetta. Johnny Deppin olemus kannattelee elokuvaa hetken, mutta paljoa sekään ei silti pelasta. Tylsyyteen sorrutaan varsin monessa kohtaa. Traileri on huomattavasti kiinnostavampi kuin itse elokuva.

Elokuvasta löytyy muutama hauska kohtaus ja aivan loppuminuutit ovat onnistuneet, mutta muuten varsin keskinkertainen elokuva. En välttämättä katsoisi uudestaan.

Johnny Deppiltä ja Christian Balelta olisi oikeasti odottanut enemmän. Johnny Depp muistuttaa liikaa Jack Sparrow'ta sekä vitseiltään että liikkeiltään ollakseen uskottava John Dillinger, ja Christian Bale voisi ihan yhtä hyvin olla kuka tahansa muu keskiverto-miesnäyttelijä.

Kaiken kaikkiaan elokuvan rakenne vaikuttaa siltä, että se olisi tehty kiireessä ja jäänyt hieman kesken. Hiontaa olisi mielestäni tarvittu vielä, mutta ehkä toiminta-ihmiset sitten tykkäävät tästä.

Viikonlopun leffaputki

Tuntuu vähän siltä, että olen elänyt koko viikonlopun popcornin, halppis-cokiksen ja suklaan voimalla. Monta elokuvaa on tullut katsottua, ja listaan ne tähän nyt minimuotoisesti.


The Illusionist - Silmänkääntäjä. Yksi lempielokuvistani. Toiseen kertaan katsoin, mutta silti se piti hyvin otteessaan ja tietynlainen vähäeleisyys luo uskomattoman tunnelman. Kuvassa ihana Edward Norton.

The Prestige, ylläri. Oli pakko katsoa se kolmannen kerran ja sivistää sitä osaa perheestäni, joka ei ollut sitä vielä nähnyt.

Kaunotar ja hirviö -piirretty. Sinällään ei niin erikoinen, mutta olen vakuuttunut, että Lumiere-kynttilänjalka ja Könni-kello ovat täydellinen pari! (enkä-ikinä-tee-mitään-omia-ihannepareja-elokuvissa-tai-kirjoissa, en)

Veren vangit. Suurin rakkauteni. Enkä voi mitenkään kuvailla, kuinka suuren vaikutuksen tämä elokuva minuun tekee jokaisella katsomiskerralla, myös näin kymmenennellä.

-

Mitään suurempia arvosteluja en näistä kirjoita, kaikki kun on ennenkin nähtyjä, mutta pitäisi väkertää Public Enemies -elokuvasta jonkinnäköistä tekstiä. Sen olin katsomassa elokuvissa viime torstaina. Minua odottaisi myös kasa kirjastosta lainattuja dvd:itä, joten ehkä katson tänäänkin vielä jonkun... Harmi vain, että Porin kirjaston elokuvavalikoimat alkavat vaikuttaa aika suppeilta, ihan kuin olisin katsonut jo kaikki hyvät.

(Ja anteeksi postauksen sekavat tekstinrivitykset, rivivälit sun muut, Blogger ilmiselvästi vihaa minua.)

The Prestige (2006)

"Are you watching closely?"

Tällä kysymyksellä alkaa Christopher Nolanin upea The Prestige - elokuva, josta en aiemmin ollut edes kuullut mitään. Tiesin Nolanilta vain Batmanit, mutta lukiessani vanhasta Episodista Nolanin haastattelua, bongasin The Prestigen. Juoni kuulosti erittäin kiinnostavalta, samoin pääosien esittäjät. Ja kun elokuva vielä rinnastettiin Silmänkääntäjään, yhteen lempielokuvistani, en voinut olla marssimatta Anttilaan ja ostamatta sitä omakseni.

Enkä pettynyt.

The Prestigen keskiössä ovat Alfred Borden (Christian Bale) ja Robert Angier (Hugh Jackman), kaksi lupaavaa nuorta taikuria. Kohtalokkaan tapahtuman seurauksena heidän ystävyytensä muuttuu peliksi, jossa elämä on pian panoksista pienin. Tavoitteena on luoda jotain unohtumatonta ja ainutlaatuista, eikä lopulta ole enää väliä, mitä sen saavuttamiseksi tarvitsee tehdä. Kumpikin varjelee salaisuuksia, joiden tähden ollaan valmiita kuolemaan ja tappamaan.

Petos ja paljastukset seuraavat toinen toisiaan. Aina, kun luulee saaneensa otteen punaisesta langasta, koko asetelma muuttuukin täysin - elokuva on silkkaa neroutta, ei voi muuta sanoa. Täydellinen käsikirjoitus ja huimaava tunnelma varmistavat sen, ettei loppuratkaisun tultua ilmi voi pudota jaloilleen. Kuinka huijatuksi sitä voikaan itsensä tuntea!

Ohjaus on lähes hypnoottinen. Ensimmäisellä kerralla The Prestige antaa todellakin katsojan sivuuttaa ne asiat, mitkä toisella kerralla katsottuna enteilevät selkeästi loppuratkaisusta. (Oli pakko katsoa saman tien toisenkin kerran, halusin rikastuttaa itseäni lisää.)

Christian Bale ja Hugh Jackman näyttelevät kumpikin vaativan roolin, joten täydet suosionosoitukset heille. Sivuosanesittäjiinkin on panostettu, sillä elokuvassa nähdään mm. Batmaneistäkin tuttu Michael Caine, lumoavan kaunis Scarlett Johansson (aivan ihanissa asuissa) ja David Bowie. Kaikki hoitavat hommansa kunnialla, sillä tällaisessa elokuvassa eleet ja ilmeet merkitsevät kaikkea, sillä näin jälkiviisaana (eli siis toisen kerran nähneenä) voisin sanoa, että jo nekin paljastavat hyvin paljon, kun osaa katsoa. Tarkasti.

Vaikka kuinka yritän miettiä, en keksi mitään, missä The Prestige olisi epäonnistunut, tai edes ollut onnistumatta täydellisesti. Tarina, viisi tähteä. Käsikirjoitus, viisi tähteä. Näyttelijät, viisi tähteä. Ohjaus, viisi tähteä. Ulkoasu (lavastus, puvustus), viisi tähteä. Pidin myös tyylistä, jolla tarinaa kuljetettiin, sillä käytännössä päällekkäin nähtiin tapahtumia ainakin neljästä eri vaiheesta. Tämä ei ihme kyllä sekoittanut lainkaan, toi vain oman rikkautensa elokuvalle. Joku muu ohjaaja olisi voinut menettää hallinnan jo viimeistään puolessa välissä, mutta Nolan pitää langat käsissään aivan viimeiseen kuvaan asti.

Ainoa, mikä jäi harmittamaan, on se, etten kirjoittanut tätä tekstiä jo ennen toista katsomiskertaa. Ensimmäisen kerran jälkeen olin aivan lumoutunut The Prestigen hienoudesta, ja olisin varmaan osannut kirjoittaa siitä kolmen postauksen verran tekstiä ja analysoida kunnolla. Joten vinkiksi: KATSOKAA, ehdottomasti, mutta älkää katsoko heti perään toiseen kertaan! Tosin, selvää on, että The Prestige kuitenkin kannattaa katsoa toiseen kertaan - sen vaativuus alkaa paljastua vähitellen.

Täydellinen elokuva.

"Now you're looking for the secret. But you won’t find it because of course, you're not really looking. You don't really want to work it out. You want to be fooled."

Princess of Thieves (2001)

Keira Knightley ja Stephen Moyer

Tämä oli tällainen "otanpa nyt jonkun"-leffalainaus kirjastosta, mutta yllättävän hyväksi osoittui. Ruman kansikuvan perusteella odotin jotain Merlinin tyyppistä, mutta Princess of Thieves olikin mukava piristys viime aikojen surkeusleffoihin, joita olen tässä katsellut. (Niin, ja se kansihan kertookin kaiken... Ei kun oikeasti, jos en tiedä, minkä leffan ottaisin, on kannella painava osuus valintaani!)

Princess of Thieves kertoo siis Robin Hoodin (Stuart Wilson) tyttärestä Gwynistä (Keira Knightley), jolle tulee se perinteinen mävointehdämitämähaluun -vaihe, jonka innoittamana hän päättää lähteä isukin perään auttelemaan bisneksissä. Englannin kuningas on kuollut, ja valtataistelu jyllää tyranni Johnin (Jonathan Hyde) yrittäessä viedä kruunun itselleen kuninkaan pojalta Philipiltä. Robin vangitaan, ja yhtäkkiä kaikki vastuu onkin Gwynin harteilla.

Tarinaltaan elokuva on ihan perus, mutta tällaisena perinteisenä seikkailuelokuvana paljon parempi kuin esimerkiksi Kevin Costnerin tähdittämä Robin Hood. Okei, ehkä 10 vuoden ikäero saattaa ajaa asiansa, mutta toisaalta Princess of Thieves vain kulkee paremmin eteenpäin. Sitä paitsi, on kivaa vaihtelua perinteiseen Robin Hoodiin, että välillä pääosassa onkin joku muu kuin itse Robin of Locksley.

Kaikki on mielestäni aika lailla tasapainossa: seikkailu, juoni, henkilöhahmot, kuvaus, toimintakohtaukset. Oikein miellyttävää, tasaista katseltavaa. Princess of Thieves ei toki herättänyt minussa mitään syvempiä ajatuksia, mutta ei sen ollut tarkoituskaan. Se on sellainen elokuva, jonka varmaan olisin 3-4 vuotta sitten nostanut parhaiden elokuvien listalleni (kun katsoin vielä pelkästään romanttisia komedioita ja iki-ihanaa teinifantasiaa).

Keira Knightley toimii aina (olen nähnyt häneltä vain yhden huonon elokuvan), eli hän ei petä tässäkään. Pojaksi itsensä naamioiva ja hullunrohkea sankarityttö sopii hänen roolikseen täydellisesti. Pidin myös paljon Philipin näyttelijästä, sympaattisesta Stephen Moyerista. Olin oikeastaan ihan varma, että olin nähnyt hänet jossain elokuvassa aiemminkin, mutta en kai ole. Kiinnostavaa olisi kyllä nähdä, miten hän muissa elokuvissa onnistuu. Nottinghamin sheriffin näyttelijä Malcolm McDowell (jolla muuten on imdb.comissa harvinaisen vakuuttava lista elokuvia! Kellopeliappelsiinin tiesin ainoastaan) ei todellakaan päihitä Alan Rickmania, mutta kuka päihittäisikään... Hänen roolisuorituksensa oli muutenkin aivan liian laimea sheriffille, joka vaikutti nyt lähinnä Johnin sätkynukelta.

Eipä kai mitään sen syvällisempää tästä elokuvasta. Kuvia voisin opetella liittämään postauksiini, joten testataan... Saisi blogikin vähän väriä. Nyt lähden katsomaan Unelmien sielunmessun loppuun, siitä siis seuraavaksi tekstiä tiedossa.

Underworld - Evoluutio (2006)

Jos ensimmäinen Underworld oli mielestäni huono, niin tämän kakkososan nähtyäni voisin melkein sanoa ensimmäistä osaa hyväksi. Oikeasti, tähän verrattuna... En tiedä, uskallanko edes katsoa kolmososaa (eli siis haluanko tuhlata rahojani sen vuokraamiseen).

Tästä melkein saisi koko huiman blogihistoriani lyhimmän postauksen. Underworld - Evoluutio oli nimittäin muuten aivan samanlainen kuin ensimmäinen (taistelut, ihmissudet, henkilöt yms.), paitsi että juoni oli vielä surkeampi ja hämärämpi. Juoneen ei näköjään todellakaan ole jaksettu Underworldeissa panostaa edes pikkuisen.

Alusta, eli ns. prologista, joka sijoittui menneisyyteen, tykkäsin kuitenkin tosi paljon, ja jo ajattelin, että koko elokuvakin voisi olla hyvä. Joten ehkä pitäisi kuitenkin katsoa se kolmososa, sillä käsittääkseni se ei sijoitu nykyaikaan niin kuin nämä kaksi ensimmäistä.


Pituudeltaan kaksi tuntia on sellainen hyvä elokuvan perusmitta, mutta tässä aloin haukottelemaan jo alle puolessa välissä. Ilman juonta elokuva vain ei kulje.

...ja huima esittely tästä tulikin, olen tosi ylpeä itsestäni. No, kun ei saa irti elokuvastakaan mitään, ei siitä voi kirjoittaakaan. Seuraavaksi minullekin jotain laadukkaampaa katsottavaa!

Must see

Päätinpä nyt tehdä vähän erilaisen postauksen vaihteluna wnb -elokuva-arvosteluihini. Eli listata elokuvat, jotka ovat tällä hetkellä Must See SOON -listallani! Sisältää sekä aiemmin tehtyjä, että tulossa olevia elokuvia. Listattu järjestyksessä random. (Ja opettelen samalla linkitystä Bloggerissa, minä tietokonevelho... ;D)

Dorian Gray (2009)
Olen nähnyt Dorian Grayn muotokuvasta vuonna 2006 (?) tehdyn version, joka aivan surkea. Tarina on kuitenkin sen verran kiinnostava, että odotan todellakin tätä elokuvaa! Trailerin perusteella vaikutti mainiolta. Näyttelijäkaartikin kuulostaa lupaavalta: Ben Barnes, Colin Firth, Rachel Hurd-Wood... Porin Finnkinon on parasta ottaa tämä ohjelmistoonsa (kiva asua sellaisessa kaupungissa, joka skippaa kaikki parhaat elokuvat)!

Sherlock Holmes (2009)
Tämäkin sitten Poriin, kiitos. Yksinkertaisesti: vaikuttaa upealta.

Public Enemies (2009)
Johnny Depp ja lainsuojattomia! Vaikka kuulinkin jo, että tämä oli huono, pakko se on silti nähdä. Elokuvateatteriin pitäisi siis raahautua (ihan kuin se olisi jotain epämiellyttävää...).

Ystävät hämärän jälkeen (2008)
Elokuva kiinnosti jo silloin, kun se pyöri teattereissa, mutta en sitten mennyt katsomaan. Ihan hyvä, koska tällä hetkellä luen kirjaa (mahtava! Suosittelen!), ja kivempihan on aina katsoa elokuva vasta kirjan jälkeen. Joten, heti kun saan kirjan luettua loppuun...

Alice in Wonderland (2010)
No, Tim Burtonia, Johnny Depp ja ihana tarina. Muita tarvittavia selityksiä?

Prinsessa ja sammakko (2010)
Jee, Disneyä!

The Imaginarium of Doctor Parnassus (2009?)
"Traileri" on outo, mutta parempaakaan en löytänyt. Mutta, ehdoton MUST SEE -elokuva, onhan se Heath Ledgerin viimeinen roolityö. Ilmestyykö se oikeasti muka jo tänä vuonna?

The Hobbit (2011)
Ehkä vähän kaukaista odottaa, mutta odotanpa kuitenkin. Ainakin traileria nyt aluksi. ;D

9 (2009)
Tim Burtonin ihanan synkkää animaatiota, joten katsottavaksi menee.

Coraline ja toinen todellisuus (2009)
Olisin niiiiin halunnut nähdä tämän 3D:nä elokuvateatterissa, mutta ei sitten. Pakko kyllä nähdä.


Aloinkin fiilistellä melkein pelkästään tulevia elokuvia, mutta hyvä niin. Nyt on ainakin päivitetyt tiedot siitä, mitä on tulossa. En malta odottaa tulevia ihanuuksia!