Kaikki Potter-kirjat miljoonaan kertaan lukeneena olin tietysti jo valmiiksi dissannut puoliverisen prinssin useaan otteeseen, ja olinkin jo henkisesti varautunut surkeista surkeimpaan farssiin - kaikki Potter-leffat ovat olleet suoraan sanottuna surkeita. Elokuvina, siis. Ehkä niissä on joitain hyviä näyttelijöitä (Alan Rickman ♥) ja ainakin Merlinin voittavia erikoistehosteita, mutta siinä kaikki. Sisältöä elokuville ei ole saatu juurikaan.
Mutta! En aio dissata puoliveristä prinssiä enää sen nähtyäni (ainakaan enempää kuin on aivan välttämätöntä). Kyseessä on minun mielestäni nimittäin Potter-sarjan paras elokuva, vaikka odotin huonointa. Tosin prinssi luikertelee Potter-arvoasteikkoni korkeimpia sijoja kohti osittain vilunkipelillä, nimittäin kyse saattaa olla aika paljon siitä, että siitä on KAUAN kun viimeksi luin kirjan. Eli, en todellakaan muista kovinkaan hyvin kaikkia yksityiskohtia.
Potterin juonta en taida edes vaivautua selittämään (kukaanhan ei tiedä, mitä siinä tapahtuu). Sen sijaan voisin mennä suoraan yksityiskohtiin.
Ensin siitä tarinasta ja kokonaisuudesta. Okei, mielestäni elokuvan olisi kuulunut keskittyä enemmän Voldemortin nuoruuden pönkimiseen, eli erityisesti Dumbledoren ja Harryn keskusteluihin. Voisin sanoa, että niille, jotka eivät ole lukeneet kirjaa, elokuva on varmaan aika hepreaa: hirnyrkit? Puoliverinen prinssi? Miksi? Mitä? Kuka? Missä?
Vaikka sanotaan, että Potter 6 on synkempi kuin aiemmat Potter-leffat, minun mielestäni se oli kuitenkin yksi kepeimmistä, juuri näiden ihanien teinisuhdesotkujen takia. Nimittäin juuri suhdesotkut ja kolmiodraamat nousivat elokuvan pääteemoiksi, ja olen melkein kahden vaiheilla, oliko se hyvä vai huono juttu. Ehkä Pottereiden pinnallisille ja ylidramatisoiduille elokuvaversioille teki hyvää mennä välillä metsään oikein kunnolla, ottaa mukaan kaikki ainekset kunnon saippuaoopperaan ja maustaa koko keitos huumorilla. Nauroin enemmän, kuin pitkään aikaan elokuvaa katsoessani. Ei kovinkaan sitä luvattua synkkää fantasiaa, mutta parempi niin - sitä ei olisi osattu tehdä kunnolla.
Sen vielä jotenkin sietää, ettei niitä kaikkia omia lempikohtia ole elokuvassa, sillä sen sentään ymmärtää. Ei kahteen ja puoleen tuntiin millään voi saada mahtumaan kaikkea (missä olivat Bill ja Fleur?! Aika olennainen osa minun mielestäni seiskaosaa ajatellen...). Annetaan kuitenkin anteeksi tämä. Mutta kohtauksien lisääminen - siis sellaisten, joita ei ollut kirjassa - on anteeksiantamatonta. Sellaisia löytyi ja aika runsaasti, ja olivat vielä varsin turhia. Juoni ei auennut niiden kautta yhtään enempää, pikemminkin vain sekoittui. Loppuunkin olisi myös voitu keskittyä huomattavasti paremmin.
Kokonaisuutena Potter 6 oli paljon selkeämpi kuin viitososa. Näyttelijöissäkin oli onnistuttu - Kuhnusarvio (Jim Broadbent) oli täydellinen! Toiseksi paras opettaja-tulkinta koko Potter-sarjassa, Alan Rickman luonnollisesti ykkösenä. (Rickman muuten olisi voinut olla vähän useammissa kohtauksissa ja enemmän esillä...) Positiivisena yllätyksenä aiemmin vihaamani Tom Felton osoitti jopa osaavansa näytellä ja sopivansa Dracon rooliin. Myös pojat, jotka näyttelivät lyhykäisesti Voldemortin nuorempia versioita, olivat mielestäni juuri oikeanlaisia. Siksi muistoja olisi voinut olla enemmän ja pitempinä pätkinä.
Olen suhteellisen tyytyväinen puoliveriseen prinssiin jopa ihan elokuvana. Keskivertoa, sanoisin, eli huomattavasti muita Pottereita korkeampaa tavaraa. Alkoi tekemään mieli lukea kirjakin uudestaan, mitä en kuitenkaan aio tehdä, etten alkaisi spekuloida elokuvaa liikaa. Ainakaan vielä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti