Australia on niitä leffoja, jotka minun joskus piti mennä katsomaan elokuviin, mutta en vain tullut menneeksi. Nyt tämä kolmetuntinen maisemataulu tuli sitten vihdoin katsottua.
Aluksi; Australia kattaa kokonaisuudessaan hieman liian monta tarinaa yhdeksi elokuvaksi. Se kertoo samaan aikaan Australian aboriginaaleista, toisesta maailmansodasta, karjanajosta, karjanajajan ja hienostonaisen romanssista ja kermanvärisestä pikkupojasta. Totta kai kaikki linkittyy yhteen ja luo hienon kokonaisuuden, mutta silti tuntuu, kuin olisin katsonut monta elokuvaa yhden sijasta. Hyvä vai huono asia, en osaa päättää.
Noin moniulotteisesta elokuvasta päällimäiseksi jäi mieleen... juuri ne maisemat? Ne ainakin olivat upeita. Punaisina hehkuvia kallioita, autioita erämaita, puhtaita jokia, vaaleanpunaisia auringonlaskuja... Niitä katseli hyvin mielellään.
Itse tarinassa oli jaksoja, jotka kiinnostivat ja jaksoja, jotka eivät. Kaikenlaistahan mahtuu näin pitkään pätkään. Yhtenä parhaista osioista voisin mainita karjanajon, jonka eeppisessä ja mahtipontisessa tunnelmassa henkilöt luovat siteitä välilleen ja löytävät toisistaan uusia puolia erämaan keskellä. Kuvauskin on toteuttu hienosti; välillä kuvaruudun täyttää eteenpäin vyöryvä karjalauma ja välillä herkkä dialogi nuotiolla.
Seuraava yhtä hieno pätkä löytyy aivan elokuvan lopusta: japanilaisten hyökkäys. Sotakohdat saa toimimaan, kun ne toteuttaa hyvin, ja Australiassa niin on tehty.
Elokuvassa toimii myös hyvin se, että kertojana on aboriginaalilapsi, Nullah (Brandon Walters). Tapahtumia siis katsotaan osittain lapsen viattomasta näkökulmasta, jossa taikuutta on kaikkialla ja melkein mitä tahansa voi tapahtua.
Pääosassa olevien rakastavaisten näyttelijät, Hugh Jackman ja Nicole Kidman hoitavat roolinsa moitteettomasti, mutta eivät mitenkään erityisen hätkähdyttävästi. Kumpikin istuu rooliinsa hyvin: Jackman resuparrassaan on vapaasieluinen Drover ja Kidmanin vaalea ja ylhäinen olemus on omiaan lady Sarah Ashleylle. Ennenkin on totta kai nähty tällaisia rakkautta yli rajojen -romansseja, mutta kuten kaikki kliseet, nekin voi tehdä hyvin. Toimii siis.
Elokuvan paras hahmo on kuitenkin Nullahin isoisä, aboriginaali King George (David Gulpilil). Vuorosanoja hänellä ei ole juurikaan, eikä liiemmin kohtauksiakaan, mutta seistessään kallion huipulla maalatuissa kasvoissaan levollisen näköisenä hän näyttää hallitsevan kaikkea.
Huh, sain sentään jonkin verran purettua tätäkin elokuvaa, vaikka etukäteen pelkäsin, ettei näin massiivisesta luomuksesta saa irti oikein mitään. Hyvä elokuvahan Australia oli, ei niin hyvä, kuin odotin, mutta vaikuttava kylläkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti