The Crying Game (1992)

Neil Jordanin ohjaaman The Crying Gamen lainasin kirjastosta lähinnä Veren vankien takia (Neil Jordanhan on siis ohjannut senkin). Oli pakko saada tietää, millainen ohjaaja oikein on kyseessä.

Joistakin elokuvista ei oikein osaa päättää, pitikö vai eikö pitänyt siitä. The Crying Game on vähän tätä luokkaa, niin käsittämätön elokuva se oli.

The Crying Gamessa brittisotilas (Forest Whitaker) siepataan IRA:n panttivangiksi Pohjois-Irlantiin. Vankina ollessaan hän ystävystyy vartijansa Fergusin (Stephen Rea) kanssa, ja kun aika käy vähiin, hän pyytää Fergusia etsimään käsiinsä tyttöystävänsä Lontoossa ja viemään tälle viestin.

Ylläoleva juoniselostus ei oikeastaan kuvaa mitenkään The Crying Gamea. Itsekin kuvittelin sen aivan erilaiseksi; toimintaa, takaa-ajoa, lisää panttivankeilua. Elokuva on kuitenkin yllättävänkin rauhallinen ja jopa pohdiskeleva. Ja haastava, siitä ei ole epäilystäkään. Se porautuu ihmisen mieleen, eikä se hellitä otettaan edes elokuvan loputtua.

Itse pidin ehdottomasti siitä, miten pienet yksityiskohdat linkittivät elokuvan eri osioita ja hetkiä yhteen täydelliseksi kokonaisuudeksi. Hienoa, miten jollekin yksittäiselle repliikille, esineelle, musiikille tai eleelle annetaan elokuvassa tilaa ja suurempi merkitys. Okei, muutama asia jäi minun kohdaltani auki, mutta minusta tuntuu, että kaikki kuitenkin löytyi elokuvasta. En ehkä vain ymmärtänyt sitä kokonaan. Voin myöntää Neil Jordanille kaiken kunnioitukseni.

Ja yllättäen aloin suorastaan pitää Stephen Reasta! Aiemmin olen nähnyt hänet Veren vangeissa ja V niin kuin verikostossa, mutta kummassakin hän on tavallaan jäänyt muiden näyttelijöiden varjoon. Tässä elokuvassa on nimenomaan toisinpäin: Stephen Rea jättää kaikki muut varjoonsa! Näköjään hänkin osaa erittäin hyvin täyttää elokuvan pääosan. Hmm, mielelläni katsoisin lisää Rean leffoja.

Juonen edetessä yllätyksiä riittää. Hassua, miten yksikin paljastus voi muuttaa koko tavan, jolla katsoa elokuvaa. The Crying Game kannattaa ehdottomasti kokea.

Takakannessa sanotaan: "Jos katsot elokuvan ensimmäistä kertaa, valmistaudu kokemukseen jota jäät pyörittelemään mielessäsi." Paremmin en voisi itsekään sitä todeta. Edes tämän kirjoittaminen ei selkiyttänyt ajatuksiani elokuvasta. Tuntuu, niin kuin The Crying Game ei sittenkään olisi sitä, miltä se näyttää. Ehkä minua on taas huijattu? Minun on pakko katsoa se piakkoin uudestaan ja yrittää ymmärtää sitä uudella tavalla.

Kyllä, pidin sittenkin The Crying Gamesta erittäin paljon.