lauantai 26. syyskuuta 2009

Notre Damen kellonsoittaja (1982)

Nyt tuli sitten katsottua tämä vuoden 1982 versio rakastamastani tarinasta. Okei, ei olisi pitänyt - Disneyn versio on niin yli-ihana, että tämä pilasi aika paljon. Pakko kohta puhdistaa muistikuvat ja katsoa Disneyn versio uudestaan.

Sama tarina. Juonta en siksi jaksa alkaa selittämään. Olin oikeasti yllättynyt, kuinka paljon Disneyn versiossa oli noudatettu alkuperäisen elokuvan kaavaa (tai onhan tästä varmaan tehty muitakin versioita aiemminkin? En kyllä tiedä.), muutamat kohtaukset olivat ihan samanlaisia. Tietysti henkilöitä oli vähän enemmän ja eroavaisuuksiakin löytyi kohtalaisesti - tosin, kaikki sellaiset kääntyvät vain Disneyn eduksi.




Olenko tyhmä, kun vertaan alkuperäistä elokuvaa jälkeenpäin tehtyyn animaation? Mutta kun Disney on hoitanut koko jutun niin paljon paremmin. Suoraan sanottuna, Notre Damen kellonsoittaja vuosimallia -82 on hyvin lattea elokuva. Hyvin lattea.

Ihan ensimmäiseksi voisin kritisoida tapaa, jolla henkilöt ja heidän persoonansa tuodaan esiin. Esmeralda on ärsyttävä silmienräpsyttelijä, joka sokaistuu Phoebuksen komeasta univormusta ja antautuu lapsellisiin unelmiin ikuisesta rakkaudesta tähän naistennaurattajaan - täysi vastakohta Disneyn itsetietoiselle, rohkealle ja vahvalle sankarittarelle! Phoebus on kunnon pelimies, yksinkertaisesti idiootti. Quasimodo on ärsyttävä, liian uhrautuva ja kokonaisuudessaan järjettömän typerä. Anteeksi. Mutta pahimpana kaikesta - Frollo! Missä on se karismaattinen ja kaikessa kieroudessaan hurmaava, syyllisyydessä ja houkutusten tulessa palava tuomari? Ei Frollo voi olla harmaantunut, kiltinnäköinen mutta äärimmäisen ällöttävä setä. Hyi. Kaiken kruunaa (heh heh, kirjaimellisestikin) pälvikalju. Kenenkään näyttelijän tulkintaa en kehuisi tässä tapauksessa.

Mitä näistä aineksista on sitten rakentunut? Sisällöttömistä henkilöistä on tietysti syntynyt sisällötön tulkinta. Yhdessäkään kohtauksessa ei ole pienintäkään jännitettä tai vetovoimaa, en edes tiedä, miksi jaksoin katsoa elokuvan loppuun. Kaikki on vain erittäin latteaa ja mitäänsanomatonta. Tylsää. Dialogista löytyi yksi ainoa hyvä repliikki.

Ainoa, mistä pidin, ovat tarinan puitteet. Lavasteet on toteuttu hienosti ja aidon tuntuisesti, ei yhtään huomaisi, että elokuva on tehty 27 vuotta sitten.

Äh, aika turha katsottava. En suosittele.

1 kommentti:

  1. Itse olen totaaliesti eri mieltä! Eihän tämä mestariteos ole ja Disneyn versiokin on okei, mutta Disney pilaa Frollon hahmon aika totaalisesti (loistavaa Hellfire-kappaletta lukuunottamatta). Tassä versiossa Esme on monista ärsyttävä, mutta minusta sievä ja herttainen (minä yleensäkin tykkään Esmeistä, vuoden 1977 teinikanaa ehkä lukuunottamatta) ja Frollo (jolla on tonsuuri, kuten kaikilla katolisilla papeilla ennen 1900-lukua) on mielestäni aika hyvä, muistuttaa enemmän Hugon hahmoa kuin Disneyn keskiaikaista Hitleriä.

    VastaaPoista